*

buimonen Turhan kitinän kuunteleminen turmelee aivosi

Suvaitsevaisen helpompi elämä

Vuosia tätä Puheenvuoroa seurattuani olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi, että suvaitsevaisena on hurjan paljon helpompi ja onnellisempi elää kuin nuivuuteen taipuvaisena. Ero on vähän sama kuin positiivisen ja negatiivisen elämänasenteen välillä, muttei kuitenkaan. Otan muutamia käytännön esimerkkejä.

Kävin noin viikko sitten ostamassa sahatavaraa Starkista. Palvelemaan tuli yön musta nuori mies, jolla oli vielä vähän haastetta kielen kanssa. Suvaitsevan perusasenteen mukaisesti oletin hänen onnistuvan palvelutehtävässään. Jokainen ihminen aistii helposti toisen varautuneisuuden, joten tämän kaverin oli helppo asioida kanssani. Suvaitsevaisena minun puolestani oli helppo hyväksyä, ettei kommunikointi ollut aivan helppoa. Oleellistahan on, että ymmärrämme lopulta toisiamme, eikä minun tällä kertaa tarvinnut edes etsiä muuta kieltä. 

Suvaitsevainen henkilö ymmärtää toisesta maasta tai kulttuurista tulevan joutuvan tsemppaamaan vähän enemmän ja osaa kannustaa kun onnistutaan tai auttaa onnistumisessa. Sama tietysti pätee vaikka palvelutehtävissä oleviin kehitysvammaisiin tai muihinkin jotka haluavat pärjätä itse vaikka on vaikeaa.

Kun suvakki menee etniseen ravintolaan, niin päällimmäinen tunne on tyytyväisyys yritteliäisyydestä. Ruoan ja palvelun hinta/laatusuhde on ainoa kriteeri jota tarvitsee miettiä. Ei tarvitse epäillä, että etninen yrittäjä on varmaan oletusarvoisesti epärehellinen.

Sama elämän helppous on kaikissa kohtaamisissa niin kantasuomalaisia kuin vieraasta kulttuurista tulleita kohtaan. Kun suhtautuu tuntemattomiin ihmisiin avoimesti ja myönteisesti saa yleensä asiat hoidettua heidän kanssaan kivuttomasti.

Suvaitsevainen ihminen ei yleensä hae syyllistä muista ihmisistä tai edes olosuhteista. Kun asiat aina silloin tällöin menevät pieleen on syytä katsoa peiliin ja miettiä missä tein itse virheen. Seuraavalla kerralla virheensä voi yrittää korjata tai välttää kokonaan. Tai sitten myöntää itselleen, ettei minusta vain ole siihen mitä yritin. Suvaitsevaisuutta sekin, itseään kohtaan. Suvaitsematon hakee useimmiten syytä toisista. Koska toisia ei voi muuttaa, niin jäljelle jäävät katkeroituminen, syyttely, viha tai pelko.

Suvakkina on paljon miellyttävämpi elää kuin nuivana. Varsinkin kun maailma muuttuu vääjäämättä yhä suurempaa suvaitsevaisuutta edellyttävään suuntaan.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Helpompi elämä? Entäs kun kulttuuriseen kasvatukseen on vuosisatojen ajan kuulunut oletus, ettei pidä aina etsiä sitä helpointa tietä? Yli (tai läpi) siitä missä aita on korkein ja tukevin!

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Suvaitsevaisuus vaatiikin henkistä ponnistelua ja kilvoittelua, johon henkiseen laiskuuteen taipuvainen nuiva ei edes ryhdy. Ponnistelu sitten palkitaan helpompana elämänä.

Jouni Nordman

Suvaitsevaisuus vaati myös asioiden ulkopuolelta katsomisen taitoa, jolloin myös voi kokonais kuvan luoda, jolloin myös ei pidä kaikkia asioita hyvänä asiana. Eli osaa etsiä hyvät asiat ja tuomita huonot asiat. Tästä itse sain tossa yksipäivä hyvän kuvan, kun satuin erittäin viisaan muslimi miehen kanssa jutellaan, jonka kanssa keskusteltiin ISIS ja myös jesuitoista, jossa hyvin osattiin löytää yhteiset asiat jotka on hyviä ja mitkä huonoja.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Minun kulttuuriseen kasvatukseeni ei ole kuulunut mennä yli sieltä mistä on hankalinta. Vaikka omaan kasvatukseesi tämä kuuluisikin, ei sitä kanssakäymisen keinovalikoimassa kannata käyttää.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Börje, olet sitten vuosien vieriessä mennyt nuivien ansaan ja hyväksynyt suvaitsevaisleiman. Meidän pitäisi taistella nuivuus takaisin itsellemme, sitten mekin voisimmme taas nuivistella. Vaikka silloin kun tee on liian kitkerää.

Janne Suuronen

Hyvä kirjoitus.

"
Suvaitsevainen ihminen ei yleensä hae syyllistä muista ihmisistä tai edes olosuhteista. Kun asiat aina silloin tällöin menevät pieleen on syytä katsoa peiliin ja miettiä missä tein itse virheen.
"
Tähän kyllä haluan täsmennyksen tai laajennuksen. Koskeeko myös feminismiä ja rasismia ? "Minua ei valittu koska nainen". "Minua ei valittu, koska maahanmuuttaja".

Ymmärtääkseni menestyneillä naisilla ja menestyneillä maahanmuuttajilla on kuvailemasi asenne. Katsovat peiliin, eivätkä syytä muita.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Niin, ymmärtääksesi. Tai sitten totuus on tarua ihmeellisempää.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

"Minua ei valittu, koska somali" ja rasistikorttia heilutellaan siihen päälle vielä eri sanakääntein. Näitä tällaisia tarinoita somalien työnhausta saa lukea jatkuvasti. Viimeksi Vantaan Sanomissa muutama viikko sitten, muistelen.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Esimerkkisi ovat uhriutumista, jossa syyllistä omaan epäonnistumiseen etsitään muiden toiminnasta. Voihan epäreilu toiminta olla tottakin, mutta jos sitä ei voi itse muuttaa, niin on keksittävä jokin muu vaihtoehto oman elämänsä järjestämiseksi. Kysymys ei ole suvaitsevaisuudesta.

Ei epäreilua toimintatapaa tarvitse hyväksyä, mutta ei se ole syy miksi lakkaisi yrittämästä jotain muuta konstia. Sinulle on kovin tuttua tuo epätasa-arvoinen avioliittolaki, jonka muuttaminen reiluksi on ollut pitkä prosessi. Ihmisten epäreilu kohtelu sillä saralla loppuu onneksi pian.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Kuulosti aika typerältä. Itse en ole Börjen kuvaamissa ja vastaavissa käytännön tilanteissa koskaan laittanut mitään "positiivinen erityiskohtelu" -vaihdetta päälle ja asettunut toisen ihmisen yläpuolelle häntä erityisesti suvaitsemaan vain siksi koska hän on etniseti erilainen.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Olet varmaan ymmärtänyt väärin. Suvaitsevaisuus edellyttää vahvaa empatiaa ja asettumista samalle tasolle toisen ihmisen kanssa.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Päällimmäisenä suvaitsevaisuudessa ei siis ole avoin, ehdollistumaton ja aito ihmisen ottaminen todesta nimenomaan ihmisenä, vaan ulkoisten seikkojen: hänen kulttuurinsa ja uskonnonsa kautta, jopa etnisyyden, ja niiden edustajana.
Suvaitsevaisuus on ts. sinulle vallankäyttöä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #11

Suvaitsevaisuus ei ole vallankäyttöä, vaan toisen erilaisuuden huomioon ottamista.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen Vastaus kommenttiin #13

Suvaitsevaiseksi itseäsi tituleeravana, oletko koskaan sanonut toiselle ihmiselle:
Minä suvaitsen sinua.

Suvaita. Määritelmä (Suomi sivistyssanakirja)
1.sietää, hyväksyä
2.alentua tekemään jtk

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #14

Lähinnä vittuillakseni. Joskus täälläkin olen itsekkäimmille persuille todennut, että suvaitaanhan me teitäkin.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Ei tuossa muuta vikaa ole kuin oletus siitä, että on jonkinlainen maailmannapa, mutta mukautujana päätyy olemaan satelliitti.

Se on paljon syvempi kuin joku asiakaspalvelutilanne. Ystävällisyys ei tietenkään ole keneltäkään pois.

Maailmassa on yksinkertaistettuna kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka hallitsevat ja niitä, jotka alistuvat. Se peli on käynnissä kaikessa vuorovaikutuksessa. Se prosessi on lähes huomaamaton, sillä siitä tulee luonnonlain kaltainen tilanne.

Suvaitseminen on aina alistujan työkalu. Se on sitä, kun hallitsija sanelee todellisuudeen ja alistuja voi valita miten siihen suhtautuu. Hymyä huuleen!

Vuorovaikutus on toki monimutkaisempaa ja yksiselitteisesti alistuvia ja hallitsevia ihmisiä on vain vähän.

Pidän sitä silti hyvänä jakona tarkastella todellisuutta. Arvostan ihmisiä, jotka eivät anna milliäkään periksi kenellekään. Heitä on vähän. Se on raskasta ja riskaabelia hommaa. Helpommalla pääsee kyllä ja on varmasti elämä mukavampaa kun on muiden vietävänä.

Olen ihan varma, etten ole ainut, joka näin ajattelee. Olen aivan varma, että maailma on pullollaan yksilöitä jotka ajattelevat ja kulttuureja joissa ajattellaan prikulleen noin.

Tulevaisuus on heidän.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Suvaitsevaisuus on kuin henkistä aikidoa, jossa toisen liike ohjataan siihen suuntaan, jossa saadaan oma tavoite toteutumaan ilman kivuliasta kontaktia. Suvaitsevaisuus ei ole alistumista vaan win-win ratkaisun aktiivista hakemista olettaen, että molemmat siihen aina lopulta pyrkivät.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Tuo tosiaan ei ole alistumista, se on alentumista. Alentuja toki hallitsee, mutta entä jos vain omassa mielessään?

http://stuffwhitepeopledo.blogspot.fi/2009/12/patr...

Tarja Parkkila

Onhan sekin totta, että terrori-iskut suorastaan virkistää aisteja, jos on nukahtanut suvaitsevaisuuteen.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Terroria, rikollisuutta eikä rasismia pidä suvaita. Kun mennään yli hyväksyttävän käytöksen rajan, niin siihen pitää tietenkin puuttua. Valtaosa ihmisistä kuitenkin käyttäytyy todella asiallisesti kunhan heitä arvostetaan.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Aikaisemmissa kommenteissa on keskitytty jostain syystä siihen miten suvaitsevaisuudella varmistetaan omaa etua. Suvaitsevaisuus on kuitenkin ennen kaikkea toimivan ja luottamuksellisen yhteistyön perusta. Vasta tätä kautta voi siitä saada omaa etua.

Kävimme viime viikolla mökillä naisystäväni kanssa rakentavaa parisuhdekeskustelua. Siis kehuimme toistemme parhaita piirteitä. Minun parhaaksi piirteekseni hän nosti sen, etten koskaan ole syyllistänyt häntä. Tietysti toisen pitää lähtökohtaisesti olla aika kiva, mutta pienten "puutteiden" suvaitsevaitseminen ja niistä vaikeneminen on järkevää. Useinhan kyse on vain erilaisesta tavasta toimia. Miksei hänen tapansa olisi myös ok?

Minun olisi mahdotonta muuttaa yli viisikymppistä naista, joten hyväksyn hänet sellaisenaan ja nautin hänen kaikista hyvistä puolistaan. Syyllistämisen puuttuminen antaa luottamuksen siihen, että häntä rakastetaan ja arvostetaan. Suvaitsemisen kautta yhteiselämämme on paljon parempaa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Börje,

Entä jos naisystäväsi olisi perussuomalainen ja kannattaisi ydinvoimaa ?

Silloin suvaitsevaisuusasteesi olisi ilmeisesti vieläkin korkeammalla tasolla ja yhteiselämänne olisi vieläkin parempaa :)

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Jaa. Toimiva ihmissuhde syntyy vain riittävän samoja arvoja omaavien kesken. Sivistystasonkin pitää olla suht sama. Rajusti poikkeavat arvot aiheuttavat pitkän päälle keskinäisen kunnioituksen puutteen, jota ei suhde kestä.

Suvaitsevaisuus ei ole aina helppoa, eikä pinnaa kannata venyttää loputtomiin. Satunnaisesti sietokykyä taas kannattaa venyttää paljonkin.

Puolison persuus olisi varmaan aika sietämätöntä, mutta ydinvoimaan suhtaudun itse neutraalisti.

Esa Niemi

Börje, kerrot tuossa lähinnä arvioittavasi ihmisiä heidän erilaisten ominaisuuksien perusteella ja asetat itseäsi johonkin jalustalle. Lisäksi tuot jälleen joko-tai ajatusmallisi, jossa olet suvaitsevainen tai mikä lie se toinen vaihtoehto onkaan. Muita vaihtoehtoja tai perusteita et ole toistaiseksi esittänyt olevan olemassa.

Suvaitsevaisuuskaan ei voi venyä loputtomiin esim. epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan suhteen. Suvaitsevaisuudellasi et voi tarkoittaa väkivallan, rikosten hyväksymistä tai vastaanottokyvyn ylittävän maahanmuuttopolitiikan jatkamista.

Olenko minä suvaitsevainen vai rasisti kun olen värisokea enkä osaa tehdä eroa palveleeko minua minkä värinen ihminen? Minulle on aivan sama onko minkä värinen ihminen hoitaa työtehtäviään.

Olenko suvaitsevainen vai rasisti kun en osaa ajatella etnistä yrittäjää etnisenä yrittäjänä puhumattakaan jostain oletuksesta epärehellisyydestä, joka jyskyttää taustallasi?

Sinun ja minun ajattelutavassa on eroja enkä ajattele olevani suvaitsevainen tai rasisti, vaan lähinnä asiakas. Miksi sinun täytyy arvoittaa ihmisiä heidän eri ominaisuuksien perusteella, lääketieteelliset perusteet on toki aivan eri juttu esim. vamma, mutta ihonväri ei saa minussa mitään tuollaista reaktiota aikaiseksi puhumattakaan, että kirjoittaisin siitä blogin ja esiintyisin jonkun puolueen kannattajana.

Minä pidän suvaitsevaisiksi itseään mainostavia ihmisiä eniten rasisteina ja jotka asettavat ihmisiä eri kategorioihin omien ennakkoluulojensa tai ajatusmalliensa perusteella. Ihmiset tuovat omia ajatuksia esiin käänteisestikin ja mitä kenestäkin ajattelevat.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Melko tarkkaan väärinymmärretty. En aseta itseäni jalustalle vaan pyrin toimimaan erilaisten ihmisten kanssa joustavasti heidän lähtökohtansa huomioiden. Esitän enemmän vaatimuksia itselleni. Suvaitsevainen elämäntapa edellyttää, että minä joustan.

En tietenkään hyväksy väkivaltaa tai rikollisuutta. Maahanmuuttopolitiikka Suomessa on melko kireää, jonka vuoksi tänne muuttaa varsin vähän väkeä vuosittain. Kansantalouden kannalta pahin epäonnistuminen tapahtui jo 90-luvulta lähtien kun maahanmuuttoa ei saatu laajemmin käyntiin. Nyt meillä on käsissämme paha ikärakennevääristymä, josta kärsimme maana seuraavat parikymmentä vuotta.

Jos pidät maahanmuuttopolitiikkaa epäonnistuneena, niin joudut kertomaan meille keitä ovat ne ihmiset joita sinä et suvaitse mukaan yhteiskuntaamme.

Ihmiset jotka tänne tulevat ovat pääsääntöisesti halukkaita pääsemään kiinni hyvään elämään. Onnistuminen on kiinni lähinnä meistä suomalaisista. Arvostammeko heitä vai hyljeksimmekö. Suvakki arvostaa, nuiva hyljeksii.

Esa Niemi

Börje, kuvailet kohtuullisen tarkkaan myös kommenteissasi, että noteeraat erilaisuutta kun minä esimerkiksi en osaa noteraata onko työntekijä jonkun värinen vai ei.

Jos vaadit itseltäsi enemmän vaatimuksia eri ihmisten kanssa toimimisen suhteen ja joustat, niin miksi ajatuksesi kuulostaa usein varsin ehdottomilta ja joustamattomilta?

Maahanmuuton määrä on poliittisten päätösten takana ja voimme saada esim. Venäjältä miljoonia ihmisiä lisää mikäli näin poliittisesti päätetään. EU:n salliessa laitonta rajanylitystä määrät kasvavat sitä mukaa kun väkeä otetaan. EU:n humanitaarinen viisumi olisi oikeuttanut arabikevään aikana toistasataa miljoonaa pohjois-afrikkalaista matkustamaan EU:n alueelle hakemaan turvapaikkaa ilman palautusoikeutta rikollisuuden tai hylätyn turvapaikkahakemuksen perusteella.

Miten maahanmuuttopolitiikkaamme voi pitää onnistuneena, ei varmastikaan millään rationaalisella mittarilla? Muiden EU-maiden kokemukset eivät ole kovin rohkaisevia myöskään eikä meillä ole resursseja sosiaaliperäiseen massamaahanmuuttoon kun hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää myös nettomaksajiakin.

En osaa jakaa ketään samalla tavalla kuin sinä ketä suvaitsen ja ketä en, uskon, että keskustelu on vuorovaikutuksellista ja ihmiset haluavat onnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa eri mittareilla tarkasteltuna.

Tänne tulevat ihmiset varmasti haluavat kiinni hyvään elämään, mutta se ei ole taloudellisesti mahdollista nykyisellä tavalla puhumattakaan määrien kasvattamisesta politiikan tuloksista välittämättä. Monet köyhät maat tarvitsevat myös väkeä yhteiskunnan kehittämiseen eikä rikkaat maat voi varastaa köyhiltä mailta tekijöitä. Se on moraalisesti väärin, vaikka vihreät kannattavatkin aivoryöstöä köyhiltä yhteisöiltä.

Maailma ei ole varmastikaan niin mustavalkoinen, että se jakaantuu suvakkeihin ja nuiviin. Näkemys on varsin ahdasmielinen ja minä suvaitsen onnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa, mutta holtiton vastaanottokyvyn ylittävä maahanmuuttopolitiikka ei ole win-win tilanne maahanmuuttajillekaan. Ihminen pyrkii rationaaliseen ratkaisuihin, ei itseään vahingoittaviin ratkaisuihin.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #26

Suosittelen noteeraamaan ihmisten erilaisuuden ja toimimaan sen mukaan.

Haluat varmaan kertoa millä mittarilla Suomen maahanmuuttopolitiikka on ollut epäonnistunutta. Minusta se on kokonaisuudessaan onnistunut varsin hyvin. Tosin pakolaiskiintiömme on ollut jatkuvasti hävettävän pieni. Kuvastaa ehkä suomalaisten kylmäkiskoista asennoitumista hädänalaisten kohtaloihin. Suomalaisilta on ilmeisesti pääsääntöisesti jo unohtunut mitä sotien aiheuttama hätä on ja kuinka paljon apua Suomi sai aikanaan vastaavassa tilanteessa.

Suomen vastaanottokyky venyisi haluttaessa helposti 2-3 kertaisiin maahanmuuttajamääriin, joten holtittomasta nykymenosta puhuminen on silkkaa paskapuhetta.

Esa Niemi Vastaus kommenttiin #27

Börje, olen värisokea enkä lähde erottelemaan ihmisiä rodun tai muiden ominaisuuksien mukaan. Miksi ihmisiä pitäisi lajitella ja kohdella eri tavoin, niin et osaa esittää mitään rationaalista perustetta tälläiselle toiminnalle. Jokainen haluaa tulla kohdelluksi ihmisenä kuten varmasti sinäkin.

Onko sinun mielestä tuhannet syrjäytyneet maahanmuuttajanuoret merkki onnistumisesta, minun mielestä ei eikä resurssimme muutoinkaan riitä asianmukaiseen kotouttamiseen. Sinulleko maahanmuuttajien työttömyys ja syrjäytyminen vastaa maahanmuuttopolitiikan tavoitetta?

Pakolaiskiintiömme on yksi Euroopan ja maailman korkeimpia.

Jos tarkoituksesi on auttaa hädänalaisia, niin miksi sitten et anna resursseja mielummin pakolaisleireille, jossa samalla rahalla autetaan vielä isompaa joukkoa hädänalaisia? Suomeen päästetään ei-pakolaiseksi todettavia ihmisiä, joilla on paikallisiin tuloihin nähden valtavasti rahaa. Harva suomalainenkaan kykenee maksamaan 10000-15000 euron matkoja vaikka meillä on työpaikat, varallisuutta ja länsimaiseen talouteen perustuvia mahdollisuuksia hankkia rahaa.

Börje, emme saa kotoutettua onnistuneesti aiempiakaan maahanmuuttajia, joten määrän lisääminen lisää vain epäonnistumisia. Jos kerrot tämän olevan paskapuhetta, niin et perusta ajatustasi yleisesti tunnustettuihin seikkoihin. Muissa EU-maissa vastaava kehitys on johtanut suuriin sosiaalisiin ongelmiin eikä sellainen ole edes maahanmuuttajien mielestä tavoiteltavaa.

Maahanmuuttopolitiikan tulee olla hallittua eikä vastaanottokyvyn ylittäminen ole kenenkään edun mukaista ja se heikentää mahdollisuuksiamme auttaa oikeasti hädänalaisia ihmisiä siinä määrin kuin voisimme auttaa halvemmissa kustannustason maissa.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Hmmm, käytännön tasolla toimimme samalla tavalla, käyt Starkissa ja saat ehkä hiukan kangerteleva palvelua, pääasia kuitenkin että palvelu pelaa ja homma hoituu.

Nyt herää kysymys mikä tekee sinusta suvaitsevainen siinä tilanteessa, itse hyväksyn yrittelijään kaveri suoritus, minun ei tarvitse sitä erikseen suvaita tai sietää.

Jos homma sitä vastoin ei hoidu minun ei tarvitse suvaita tai sietää olematonta palvelua oli sitten asialla kantasuomalainen tai yönmusta, vaan marssisin K-rautaan.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Vai rinnastaa buimonen maahanmuuttajat kehitysvammaisiin. Tosin tuo selittää sen miksi ongelmia syntyy. Varsinkin kun julkinen puoli tekee samoin. Eli toisinsanottuna harrastaa positiivista syrjintää. Etu ryhmälle X on pois muilta ryhmiltä kuin myös se ei ole yhdenveraisuus aatteen mukaista.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

No en rinnasta. Suvaitsevaisuus voi tietysti joskus vaikuttaa positiivisesta syrjinnältä, mutta harvoin on kyse valintatilanteesta, jossa kantasuomalaista syrjittäisiin.

Toimituksen poiminnat