buimonen Turhan kitinän kuunteleminen turmelee aivosi

Persujen uusi viesti nostaa kannatusta

En tiedä keksikö Halla-aho sen vahingossa ek-vaalien alla vai oliko kyse pidempään suunnitellusta viestinnän muutoksesta. Joka tapauksessa uusi viesti on löytänyt uutta kannatusta. Persut kun ovat nousseet viimeisten kannatustiedustelujen ykköseksi ja samalla opposition kärjeksi.

Persut varmasti miettivät tarkkaan, ettei pelkällä rasismilla nousta piikkipaikalle. Tämän havainnon jälkeen etenkin Halla-aho on nostanut selvästi aikaisempaa vähemmän esiin "rajat kiinni"-viestintäänsä. Samalla puolueessa on myös aktiivisesti yritetty panna sordiinoa varsinkin persujen jugend osaston suuntaan. Se tavoite ei tosin ole ihan vielä maalissa.

Persujen perinteinen EU-vastaisuus on myös vedetty pienempään rooliin. Itse asiassa persut ovat aktivoituneet muiden eurooppalaisten nationalistipuolueiden suuntaan ja pari ääniharavaa uhrattiin Brysseliin. Tavoite ei ole irroittaa Suomea EU:sta tai eurosta vaan rakentaa vahvempaa blokkia vaatimaan EU:n rajoja kiinni.

Mistä se kannatus sitten tulee. Ek-vaaleista tuli kuin tulikin ilmastovaalit, joissa kaikki muut puolueet lupasivat kantaa vastuuta. Persut ymmärsivät, että heidän peruskannattajansa eivät ole yhteisvastuun vaan puhtaan itsekkyyden puolella. Näiden yhteisvastuupuheiden vuoksi varsinkin Keskustan ja Kokoomuksen kannattajista itsekeskeisimmät löysivät persujen uudesta sanomasta poliittisen kotinsa.

Persujen sanoma on nyt tavoittanut paljon uusia ihmisiä, joiden arvoihin ei empatia tai vastuunotto tulevien sukupolvien osalta kuulu. Koska myös rasistit ovat pohjimmiltaan empatiakyvyttömiä, niin vanhat kannattajat saatiin helposti pidettyä vaikka vaaleissa korostettiin enemmän sitä, ettei Suomen tarvitse tehdä mitään uusia ilmastotekoja eikä panostaa luonnonsuojeluun... Halla-aho taisi käyttää tästä näkökulmasta uusiosanaa suomalaismyönteinen, jolla tarkoitetaan itsekeskeistä. Vähän samaan tapaan kuin maahanmuuttokriittinen tarkoittaa rasistista.

Mutta yhtä kaikki. Vanhat suuret puolueet menettivät itsekkäimmän kannattajakuntansa persuille, eikä Halla-aho heitä palauta. Siksi tulevaisuus näyttää synkältä varsinkin Kokoomuksen ja Keskustan osalta. Eikä demareillakaan hyvin mene.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (105 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Kyllä persut on ihan yhtä vastuullisia kuin muutkin, mutta persut tietää, että CO2 ja kuviteltu ilmastomuutos ei ole ongelma. Valitettavasti CO2 voohotuksessa vihreiltä on unohtunut perinteinen luonnonsuojelu.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Ei persut kaivoslakiakaan halua korjata. Eikä miettiä riittäkö puuta kaikille investoijille, eikä...

Loppujen lopuksi nuo asiat tuskin persuja edes kiinnostavat. Heille riittää tieto siitä, ettei kannattajiakaan kiinnosta ottaa asioista vastuuta. Entinen meno on parasta ja tuo kannattajille turvallisen olon. Muutos on pelottavaa.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Muistathan millaisen metelin perussuomalaiset saivat aikanaan rikkidirektiivistä? Kuinka kauhistuneita ovat kaivoslakivaatimuksista, kuinka nihkeitä ovat kaikelle liikenteen päästöjen vähentämiselle, kuinka ilkkuivat uusien kansallispuistojen edistämislle... ?

Suoraan sanottuna pääosin perussuomalaiset kilpailevat keskustan kanssa luontovihamielisimmän puolueen tittelistä. Vastuullisuutta minun on moisesta vaikeaa löytää.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

"persut tietää, että CO2 ja kuviteltu ilmastomuutos ei ole ongelma"

Toisin sanoen luottavat huuhaatietoon eivätkä oppikirjat kiinnosta.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Jep.

"A-jat-te-len i-han it-se" (ja huonosti). Eivät luota tiedeyhteisöön, vaan lukevat blogejaan. Ilmiö on toki tuttu. Sitä näkee kaikkialla. Jos rokotetutkimus on sitä että on labrat ja koulutetut ammattilaiset, niin rokotevastaiset osaa katsoa tuoteselosteen ja googlata "why vaccines harm your children" ja pitävät tätä tutkimisena. Sama monesti ilmastonmuutoksen kanssa.

Tosin omiin silmiini näyttäisi siltä että trendi on yhä vahvemmin menossa Shapiron suuntaan. Eli dissataan ilmastonmuutosta enemmän sillä asenteella että yhteiskunnan ei pidä tehdä sille mitään kuin sillä vanhalla "ei pidä lainkaan paikkaansa" -mallilla.

Ei taida kukaan enää viitata niihin vanhoihin ilmastodenialismiviitteisiin. Eikä ihme. Al Goren ilmastokäyräkin on ollut ennustajana tehokkaampi kuin ne jotka kiistivät "lätkämailan". (Sehän alkaa olemaan ikivanha elokuva.) Eli fokus on mennyt siihen että "ilmastonmuutosta ei ole" -> "on mutta ihmiset ei aikaansaa sitä" -> "on ja ihmiset aikaansaa sen mutta mitään ei voida tehdä" -> "on ja ihmiset aikaansaa ja voidaan tehdä mutta yritystoimintaan puuttuminen on pahuutta ja kommunismia/liberalismia joskin nyt toistamme itseämme" -> "ilmastonmuutos on tosi, siitä on ikäviä seurauksia, ihmiset on aikaansaanut sen ja voidaan jotain tehdäkin mutta ei tehdä koska se olisi VOUHOTUSTA ja asialle tekevät VOUHOTTAJIA. En tiedä mikä ad hominem on."

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Kyllä persut on ihan yhtä vastuullisia kuin muutkin, mutta persut tietää, että CO2 ja kuviteltu ilmastomuutos ei ole ongelma."

Ilmastonmuutos ei ole mitään kuvitelmaa.

Ennen:

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6...

Nyt:

https://live.staticflickr.com/4763/39656354781_929...

--

Tuo selvästi havaittu ilmastonmuutos on tosiasia.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Hyviä kuvia. Ilmasto muuttuu ihmisen tekemisistä riippumatta. Ihmisen aiheuttama ilmastomuutos on kuviteltu juttu, tai ainakin liioiteltu.

Käyttäjän MikaVenlinen kuva
Mika Venäläinen Vastaus kommenttiin #44

Jos ihmisen toiminta ei vaikuta ilmaston lämpenemiseen, niin sitten me vasta kusessa ollaankin. Me ollaan niin sanotusti hävitty tää peli. Lähetään kaikki Kummolalle saunoon, pelakkoon loppuun kuka tahtoo...

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #61

Näin se valitettavasti on ollut viimeiset 5 miljardia vuotta, (5 000 000 000). Jos on uskomista siihen että pallon ikä on tuon verran.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #44

Auringon aktiivisuus on laskenut samalle tasolle mitä se oli joskus 400v sitten. Lämpötilat vaan on paljon korkeammat kun silloin ennen meni Thames joki jäähän.

Eli siis lämpenemistä tapahtunut muutenkin kuin auringon syklien mukaan.

Planetaaristen syklien mukaan, pitäisi viilentyä mutta ilmasto on selvästikin lämmennyt.

Tämä lämpeneminen selittyy emissiivisyyden muutoksella: https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_model#Zero-d...

Kun tiedetään, että ilmakehän kasvihuoneilmiö nostaa planeetan lämpötilaa peräti noin 33 astetta, ihminen on muuntanut sen koostumusta ja satelliittikuvista tiedetään, että apinainsuku on kaatanut viime vuosikymmenien aikana valtavat määrät metsää, on ihminen alkanut aiheuttaa ilmastonmuutosta.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Perussuomalaiset tosiaan tekevät itsestään oikein urakalla haittapuoluetta. Osa noista ehkä uskookin tuon sanoman, mutta osalle moinen vaatii jo vahvaa poliittista opportunismia tai ainakin vahvaa itsekeskeisyyttä.

Mutta ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kunhan kokoomus, keskusta ja demaritkin tajuavat, että heidän omat nuivat ovat jättäneet laivan, eikä näiden perään kannata enää hirveästi haaveilla, niin saattavat korjata puolueidensa politiikkaa paremmin jäljellejääneiden näköiseksi jolloin valtakunnanpolitiikka saattaa muuttua asteen pari mielekkäämmäksi. Sillä eihän nämä puolueet voi kauaa politikoida kunkin puolueen jättäneiden linjausten mukaan - eihän?

Käyttäjän MiikkaKristianSatama kuva
Miikka Satama

Eturyhmäpuolueiden joukossa persut on se itsekkäin... selema... Eiköhän kukin hyvienkin ihmisten puolue kaikessa epäitsekkyydessään omaa rajansa.

Eiköhän nuo tule julki aika piankin, kun talouden realiteetit alkavat nostaa rumaa päätään.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Ennen persut olivat Paavin johdossa ja nykyään käpykaartilaisen johdossa. Nykytilanne on luontevampi "Putinyhteyden" johdosta.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Siviilipalvelusmies Halla-aho ei ole sama asia kuin käpykaartilainen Halla-aho. Eihän siviilipalvelusmies ole erityisesti osoittanut halua puolustaa kotimaataan, mutta ei hän ainakaan toistaiseksi ole velvollisuuksistaan paennutkaan. Eli ei liioitella Halla-ahonkaan suhteen.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

On kuitenkin katunut valintaansa, mikä sinänsä viittaisi haluun muuttaa aiemmin aikuisena tehtyä päätöstä, aseintoilevalle "maahanmuuttokriitikolle" sopivammaksi.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Se on aina hauska lukea, kun vailla korkeampaa luonnontieteellistä sivistystä oleva vihreä täällä kirjoittelee ilmastosta, ympäristöstä ja perussuomalaisista. Vaikea tietää, mistä kirjoittaja ymmärtää vähiten.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Näyttää ymmärtävän hyvin ainakin sen, että Halla-aho nauttii suurta suosiota yli puoluerajojen....Ja se on jo paljon se...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

On monia asioita jotka ovat nauttineet suosioita samalla tavalla kuin persut. Esim Suomi-Neuvostoliittoseura, nuorisojuoppous ja tupakanpoltto.
Se että tupakkatehtaat onnistuivat propagandassaan ei tee niistä millään mittarilla hyviä.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #33

No ainakin ne onnistuivat markkinoinnissa. Mistähän lie saaneet markkinointiohjelmansa?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #35

Kaikki puolueet ostavat ne mainostoimistoilta. Soini jätti hyvän potin Halla-ahon käyttöön erilaisten kohderyhmäanalyysien ja markkinointisuunnitelmien tekoon. Jotain siinä ajoituksessa silti meni pieleen. Alkuun tuli se hölmö video, joka vetosi lähinnä kateuteen. Muiden puolueiden ohjelmiin reagoitiin aika myöhään. Onneksi.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Luonnontieteellisen sivistyksen puute liittyy perussuomalaisiin: https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015091520355649

Litteän maan kreationismilla ei vakuuteta tieteellistä todistusaineistoa planeetan miljardien vuosien historiasta: https://www.youtube.com/watch?v=txzOIGulUIQ

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

1920 luvulla kreationismia pidettiin huuhana ja Eistein oli todennut alkuräjähdysteorian "isälle" Pappi Georges Lemaitrelle: "laskusi ovat oikein, mutta johtopäätöksesi hirvittävät".

Lopulta Eistein päätyi samaan johtopäätökseen, josta tuli tieteen validi,"luonnontieteen sivistys", kuten mainitsit. Kannattaisi pitää mölyt mahassa Kaarnaattu, noilla kliffoilla "Uskikset sitä ja tätä" paskaa.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #29

Uskovaisuus ei ole ongelma.

Uskonnon asettaminen tieteen edelle ja tieteellisten tosiasioiden kieltäminen ilman pätevää todistamista on.

Tämähän korostuu hyvin vaikkapa ilmastonmuutoksesta puhuttaessa, että jenkkilästä löytyy valtavasti hömppää millä pyritään vääristelemään tosiasioita.

Se ei ole sattumaa, että peräti 40% yhdysvaltojen kansalaisista on kreationisteja ja uskovat satuihin. Siksi sitä kaikkea hoopoa tiededenialismia tulee juurikin sieltä. Jos kuvittelee maan olevan 6000v ikäinen ja hukutetun 4000v sitten, niin on mahdotonta käsittää geologista mittakaavaa.

Sitten kun Suomesta löytyy jotain Trumppia fanittavia puoliapina pölhöjä niin vähän kun rapsuttaa niin paljastuu jotain tiededenialismia, fundamentalismia ja kreationismia. Jännä juttu!

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Huuhaa-bloggari Jääskeläisen on kyllä turha uhoilla sivistyksellään.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen
Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #22

Risto, olen yllättynyt ja ilahtunut julkaisutoiminnastasi. Keep it up, man!

Hankkimalla Bell Labsin omistukseensa Nokia jatkaa Alexander Graham Bellin aloittamaa tutkimustoimintaa.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

Vihreä on homeen väri. Sattumaako?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Katsopa nyt ulos, niin huomaat mistä se vihreä väri on peräisin.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #19

Mikäli Börje ymmärtää luonnontieteitä niin kasvien lehdet voivat olla sinisiä tai punaisia - tai oikeastaan mitä muuta tahansa väriä kuin sitä, minkä ne hylkivät ja heijastavat takaisin. Eli vihreää.

Apollo puskee kuitenkin valon aaltopituuksia rutkasti punaisella ja sinisellä, joten veikkaan niiden olevan jompaakumpaa näistä väreistä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #19

Ellei näkymä ole tiilimuuriin.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Ilkka Janhunen, ja ruskea on paskan väri :D

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Varsinkaan persujen kohderyhmäymmärryksen ja viestinnän onnistumisen analyysiin ei luonnontieteellisestä opista ole paljonkaan iloa. Viestinnän opinnoista voisi olla, mutta tuskin silläkään paljon parempaan analyysiin päätyisin.

Tuskin Halla-ahokaan ilmastosta yhtään mitään ymmärtää, mutta huomasi koko asian kieltäjien jääneen kokonaan vaille puoluetta. Heitäkin on aika paljon ja osuvat täydellisesti tuohon itsekeskeisten kohderyhmään.

Ja viestinnästä ja kohderyhmistä tiedän todella paljon. Sen verran monta markkinoinnin tietojärjestelmää olen pystyttänyt.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Minusta Halla-aho vaikuttaa olevan hyvinkin perillä asioista.

Sen sijaan nämä hädin tuskin peruskoulusta selvinneet ja raamattua luonnontieteen oppikirjana käyttävät ovat oikeasti ongelma.

Ihmettelen miten tämän itsetunto riittää olla tuossa porukassa. Olkoot se puoluekanta mikä tahansa niin kyllä pitäisi sen porukan olla päässy vähintäänkin valistusajalle.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Blogisti Uimosen vitamiinitasot näyttäisivät olevan kohdillaan (= ei provsoidu turhaan). Nimittäin tuli turhan kärkevä kommentti minulta. Olin jo poistamisaikeissa, kun siihen oli tullut yksi suositus, niin ajattelin sitten jättää näkyviin. Minun häpeäni.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #23

Onnittelut oivalluksesta. Noi kommenttisi suosittelijat eivät sen sijaan oivaltaneet. Perusmeininkiä.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren Vastaus kommenttiin #23

Itse näen että omia kommentteja ei pidä poistaa. Jos niistä tulee häpeää niin voivoi. Poistaminen on sitä että ei halua tunnustaa osallisuuttaan. Siksi esimerkiksi Mestari ei saisi piilottaa vieraskirjansa klassikkosisältöä.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #56

Minulla on ollut tapana poistaa omasta blogistani sellaiset kommentit joita arvelen kirjoittajan häpeävän jälkikäteen. Joskus on syntynyt valtava marina siitä että nyt heitä muka sensuroidaan. Sensuuri on kuitenkin sitä että ennakolta estetään jotain sanomasta. Sitä ei Suomessa ole. Sanomista ei estetä ennalta, mutta tietyissä rajoissa sanomisista kannetaan vastuu. Kerran sattui sillä tavalla että yksi kirjoittaja pillastui niin paljon tästä kommenttinsa poistamisesta, että kirjoitti oikein oman bloginsa, jossa oli aiheena vain tämä poistamani kommentti.

Hiljattain tuli vastaan vielä oudompi tapaus. Olin kirjoittanut yhteen puheenvuoroon ehkä hieman karkean kommentin eräästä ihmisestä (en kirjoittajasta). Ylläpito poisti sen ja ajattelin että okei, ehkä ammuin yli, antaa olla. En edes valittanut. Mutta tämä kirjoittajapa otti kuvakaappauksen tästä kommentista (jota ilman asiayhteyttä ei edes voinut ymmärtää) ja julkaisi sen twitterissä. Sitten hän rakensi uuden blogin tämän poistetun kommentin ympärille. Sitten sitä leviteltiin jo Suomen (vale)uutisissakin. O tempora, o mores.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #56

Ei varsinkaan, kun on rehvakkaasti ilmoittanut seisovansa kaiken kirjoittamansa takana.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Se on aina hauskaa lukea tiivistelmiä joissa on hieno korskea akateemisuutta korostava sävy, mutta joiden argumenttirakenteiden tiivistys nostaa esiin lähinnä koko hullunkurisen ad hominem -perheen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen
Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Hallitukseen vaan, seuraavien vaalien jälkeen.

Sittenpähän se totuus työläisellekin paljastuu.

Oikein odotan sitä kiemurtelua täällä puheenvuorossa persujen kannattajilta.

Odotellaan rauhassa, saamme nähdä, että persut hallitusneuvotteluissa myyvät per**ttään.

Huhtasaarihan on silloin puheenjohtaja, ja jokainenhan tietää, miten pätevä hän on ministerin hommaan.

Mahtavaa huumoria tulossa, tosin ehkä vasta neljän vuoden päästä, mutta voihan olla, että siinä vaiheessa on jo persujen etsikkoaika mennyt.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Tässä saattaa käydä myös niin, että nykyinen vihervasemmistohallitus ja sen ohjelma kohtaa finanssikriisiäkin suuremman kuplan puhkeamisen ja sen myötä Suomen talous sössitään niin vakavasti, ettei ennenaikaisten vaalien jälkeen edes tarvitse miettiä hallitustunnusteluja.

Käyttäjän JarmoHenttonen kuva
Jarmo Henttonen

Mitä suuremmaksi persujen kannatus nousee, sen enemmän tänne ilmestyy toinentoistaan hölmömpiä selityksiä.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Yksinkertaistan hieman.

Sinunlaisesi on syypää miksi PS:llä menee hyvin, ja Eu:sta halutaan erilainen!

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Hyvin yksinkertaistetty. Olen tosiaan ihan toisenlaisessa kohderyhmässä kuin persukannattajat. Totesin jo tuossa aloituksessa, että jos Soinin persut olivat EU-vastainen, niin Halla-ahon persut hakevat kaltaisiaan yhteistyökumppaneita. Onko sinusta hienoa liittoutua Putinistien kanssa? Mihin luulisit tavoiteltavan Venäjän symppaamisen johtavan? Uuteen suomettumisen aikaan?

Risto Huovinen

Ehkäpä perussuomalaisten kannattajat ajattelevat, että niin pitkään kuin Aasiassa teollisuus toimii kivihiilen varassa, ei suomalaista teollisuutta kannata ajaa alas ilmastonmuutokseen vedoten.

Perussuomalaisten lailla ajattelevat eivät myöskään ymmärrä miksi Suomeen pitää tuoda ihmisiä hehitysmaista, vaikka heidän hiilijalanjälkensä jopa 40-kertaistuu tämän siirron yhteydessä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Olet sisäistänyt todella hyvin Halla-ahon perusviestin itsekkäille.

Itsekkään ei kannata lyhyellä tähtäimellä uhrata kilpailukykyään, vaikka se johtaisikin myöhemmin katastrofiin. Silloinhan ne toisetkin on samassa kusessa, joten meillä menee suhteellisesti edelleen hyvin tai jopa paremmin.

Huomasit ehkä senkin, ettei Halla-aho kertaakaan kieltänyt ilmastonmuutosta. Hän vain kehoitti meitä olemaan jatkossa itsekkäämpiä kuin muut maat. Kun ollaan niin pieni, ettei meidän itsekkyys näy kokonaissaldossa.

Toi rajat kiinni kommentti on vanhaa viestintää, joten ei kannata palata siihen.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Minäkään en näe itsekkyydessä varsinaisesti ongelmaa mutta tässä on semmoinen juttu, että tässä toimitaan yhteistyössä muiden kanssa.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kannattaisi olla "ylisuorittaja" mutta "alisuorittaminen" on myös haitallista.

Mielestäni meidän kannattaisi pitää kiinni yhteisistä sopimuksista mutta toimia meidän omaksi eduksi pitkällä tähtäimellä.

Risto Huovinen

Tai sitten et itse ole ajatellut asiaa tarpeeksi pitkälle. Jos Suomen hallitus tekee teollisuuden sijoittumisen ja toimimisen Suomessa mahdottomaksi, ei kyseinen teollinen työpaikka katoa maailmasta, vaan yritykset siirtävät sen Aasiaan, jossa sama työpaikka aiheuttaa moninkertaisen ilmastohaitan. Tämän lisäksi se ennen Suomessa valmistettu tuote kuljetetaan vielä sieltä Aasiasta tänne bunkkeriöljyllä kulkevalla tankkerilla.

Ei se ole mitään itsekkyyttä, jos ihminen haluaa tehdä töitä ja omistaa auton. Kyse on useimmiten työn ja toimeentulon hankinnasta ja niistä ei vain haluta luopua.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #30

Ei kukaan pakota.

Kysehän on siitä kun maailman öljyvarat ehtyvät ja öljyhuippu tulee noin luokkaa 25v kuluttua niin pitäisi sitten töiden teko ja autoilu tehdä ilman öljyn polttelua kun siihen ei oikein ole varaa yksityishenkilöillä öljyhuipun jälkeen.

Kyse ei ole mistään haluista. Saat vapaasti ehdottaa miten asia kannattaisi mielestäsi hoitaa.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #34

Jo 1960 öljyn piti loppua 25 vuoden kulutta.
Nykyisin tunnetut varat ovat suuremmat kuin koskaan ennen.
Ja kun loppuu niin insinöörit kyllä keksivät keinon liikkua. Vaikkapa sähköauton, ai niin, sehän keksittiin jo 1890-luvulla.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #36

"Jo 1960 öljyn piti loppua 25 vuoden kulutta."

Ei, vaan kyse oli öljyhuipusta, ei öljyn loppumisesta.

Öljyä riittää helposti satoja vuosia mutta se menee öljynhuipun jälkeen niin kalliiksi että kaikki pisarat menee sotakoneisiin ja muoveihin.

Öljyvaroja on löytynyt runsaasti lisää että aikaa tullut lisää mutta ongelma ei ole mihinkään poistunut ja kymmeneen vuoteen ei ole löytynyt oikein mitään, kulutus vaan jatkaa kasvuaan. Ja öljyhuippu semmoinen, että sen tietää oikeastaan vasta sitten kun se on ohittanut.

"Ja kun loppuu niin insinöörit kyllä keksivät keinon liikkua. Vaikkapa sähköauton, ai niin, sehän keksittiin jo 1890-luvulla."

Onhan niitä ratkaisuja mutta homman juju on, että sopeutus pitäisi aloittaa ajoissa. Ja sitähän vähän tehdään mutta sitten on jotain persuja ulisemassa kun bensavero nousee.

Ei kukaan kiellä ajamasta autoa. Se vaan pitäisi tehdä omilla rahoilla vaikka olisikin kallista.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #36

Yksi niistä löydetyistä, valtavan suurista öljyvaroista millä sitä aikaa saatiin lisää, oli esimerkiksi Brent öljykenttä.

Se muuten alkanut ehtymään. Sitä riemua ei kauaa sitten riittänyt.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #30

Aasiahan ei ole enää kovin halpa paikka tuottaa ja siihen vielä hidas logistiikka päälle. Tuotantoa on vähitellen siirretty takaisin EU-markkinan lähettyville. Ei ne autotehtaatkaan sattumalta täällä ole. Lisäksi valmistustekniikka robotisoituu, jolloin halpa aasialainen häviää kisan joka tapauksessa. Mersuja tehdään Uudessakaupungissa, koska investoivat rajusti robotiikkaan. Teollisuuden todelliset murrokset ovat paljon monimutkaisempia kuin persulogiikka ja -propaganda.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #43

Härpäkkeiden valmistus kaipaisi disruptiota.

Jotain sellaista, että jos tarvitsen härpäkkeen, lataan sen lähdekoodin netistä ja sitten käyn jossain vieressa valmistuttamassa sen jostain standardoiduista bulkkikomponenteista. Tai kasaan vaikka itse.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #45
Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

Juuri uutisista (Yle) kuultua. Viro ja Latvia alentavat viinan veroja.
Rinne olettaa hallitusohjelmassa että viinan veronkorotukset Suomessa tuovat 50 milj. lisää veroja.
Ravintoloitsijoiden liitto laskee että valtio menettää 170 milj.

Samaan aikaan, IL:n mukaan, Rinne aikoo korottaa puoluetukea 25 %, n. 9 milj.
No täytyyhän viinan korkeampi vero jotenkin maksaa, ainakin kun kabineteissa ryypätään.

Meneekö tämä nyt vähän jotenkin niin että perstaskusta sivutaskuun vai miten?
Joka tapauksessa taitaa olla sitä unohdettua uutta matematiikkaa?

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

# 28

Nuo Rinteen alkoholiverokorotukset ovat sitä kansallista itsemääräämisoikeutta jota jotkut jopa tavoittelevat lisää unionista eroamalla. On se nyt kumma kun ei kelpaakaan.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #37

Kansallisen itsemääräysoikeuden nimissä voisi alkoholiveroamme laskea niin reilusti, että viinaralli kääntyisi Suomen eduksi.

Pelkona taitaa kuitenkin olla työtä tekevän kansanosamme alkoholisoituminen ja ammattiyhdistysliikkeen heikkeneminen jäsenistön fyysisen ja henkisen romahtamisen myötä.

Kyllä vasemmistolainen Rinne porukkansa tuntee ja onkin siksi päättänyt nostaa alkoholiveroa.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #37

Kelpaa tietenkin se.
Tuohan se valtiolle lisätuloja vallan huimasti. Ajatella, + 50 milj.
Mitä siitä että todellisuus saattaa siten olla - 170 milj.
Ja samalla porukat maksavat liittojen kautta enemmän veroa kun viina on kalliimpaa ja näin ryyppäävät vähemmän, omia rahojaan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kun puolue vetoaa ja pyrkii vetoamaan itsekkäisiin ihmisiin se myös vetää puoleensa juuri niitä jotka eivät työnsä laadusta piittaa. Niinpä puolue takeltelee lähes kaikessa.
Mutta kieltämättä mielenkiintoisia tänään on ei persut vaan muiden puolueiden persumyötäilijät. Siinä vasta outo joukko ihmisiä.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

- "...suomalaismyönteinen, jolla tarkoitetaan itsekeskeistä. Vähän samaan tapaan kuin maahanmuuttokriittinen tarkoittaa rasistista."

Täsmälleen samaan tapaan.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Luonnon ja ilmaston suojeleminen on tärkeää!

Suomen CO2 päästöt on 1 promillen luokkaa, joten vaikka suomalaiset lakkaisi hengittämästä ja Suomi laittaisi tehtaat kiinni, niin sillä ei olisi vaikutusta.

Suomi ei yksin palloa pelasta.

Se että keksitään suomalaisten kiusaksi lisäveroja ei vaikuta ilmastoon. Meidän on liikuttava ja elettävä.

Afrikan ja muiden maiden liikakasvuun ei vaikuta vaikka Suomessa bensalle ja lämmitykseen laitetaan lisäveroja.

Tehtaiden ajaminen Suomesta pahentaa ilman saasteita, kun kuitenkin tavaroita valmistettava maissa, joissa vähät välitetään saasteista.

Suomi on CO2 päästöjä vähentänyt ja harvoja maita, jotka tehneet näin. Useat maat lisäävät päästöjään.

Suomessa on teollisuutta joka vie paljon energiaa kuten metalli- ja puunjalostusteollisuus.

Kuten tuosta Kiinan terästehtaasta näet , on paljon tehokkaampaa tehdä teräs Suomessa ja vähemmän ympäristöä rasittaen.

Jos halutaan tehdä vaikuttavaa politiikkaa, niin ei rahdata muovijätettä kehitysmaihin vaan kierrätetään ja poltetaan jätteenpolttolaitoksessa. Kehitysmaat vaan dumppaa muovit jokiin ja sitten ihmetellään voi kun merissä on paljon muovia. Tässä voitaisiin tehdä paljon ympäristön hyväksi, kun ei vietäisi muovijätettä ja käytettäisiin energiaksi, jos ei voi kierrättää. Säästettäisiin fossiilisia polttoaineitakin kun jätettä poltettaisiin.

Sillä maailma ei pelastu että vihreä sisäministeri laittaa köyhät maksamaan lisäveroja!

Suomen tehdas toimii vähemmin päästöin.

"Tehtaalla ei ole samanlaisia ekologisia ja kestäviä prosesseja kuin Euroopassa. Laitoksen hiilijalanjälki tonnia kohti on arviolta kuusinkertainen Tornioon verrattuna"
Kuten PS sanonut: tehtaanpiippu Suomessa on ekoteko!
SiksiPS

Kiinalainen teräs syntyy Indonesiassa hurjin päästöin - ”Täytyy luoda hiilidioksidivero Euroopan rajalle, ja pakottaa nämä toimijat samoihin sääntöihin”

https://www.talouselama.fi/uutiset/kiinalainen-ter...

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Suomen CO2 päästöt on 1 promillen luokkaa, joten vaikka suomalaiset lakkaisi hengittämästä ja Suomi laittaisi tehtaat kiinni, niin sillä ei olisi vaikutusta."

On sillä se vaikutus, että ei ole poliittisia keinoja edellyttää muita sotkemaan vähemmän jos itse sotketaan paljon.

"Sillä maailma ei pelastu että vihreä sisäministeri laittaa köyhät maksamaan lisäveroja!"

Ei mutta se auttaa kun sopeudutaan öljyn loppumiseen ja vähennetään CO2 päästöjä vaikka ruotsalaisten kanssa samalle tasolle että voidaan edellyttää muilta samaa.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

”On sillä se vaikutus, että ei ole poliittisia keinoja edellyttää muita sotkemaan vähemmän jos itse sotketaan paljon.”

-> No nimenomaan meillä Suomessa ei sotketa paljon. Itse asiassa Suomen päästöt vähenevät koko ajan. Suomi on yksi niitä harvoja valtioita, jotka ovat onnistuneet leikkaamaan päästöjään. Meidän osalta asia on siis hoidettu. Mitä poliittista tai muutakaan hyötyä Suomen toiminnasta on? Ei yhtään mitään. Kiina, Intia ja muut suurimmat saastuttajat jatkavat samalla tavalla kuin ennenkin.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #74

"No nimenomaan meillä Suomessa ei sotketa paljon."

Kyllä sotketaan.

Suomi: 8.7
Ruotsi: 4.5
Intia: 1.7

Lähde: https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by...

Suomessa on leikattu päästöjä mutta ne on marginaalisen vähäisiä leikkauksia ja ne tehdään äärimmäisen korkeista päästöistä.

Intialla oli muutama vuosi sitten varaa nostaa 5x päästöjä että Suomen kanssa vastaavalla tasolla. Kiina nyt tainnut mennä lyhyellä aikavälillä huonommaksi kuin Suomi mutta ne kyllä paiskii hommia sen eteen että saavat laskettua.

Siitä ollaan nimittäin sovittu, että Kiina ja Intia aloittavat vähän myöhemmin leikkaukset.

"Mitä poliittista tai muutakaan hyötyä Suomen toiminnasta on?"

Ei ole edellytyksiä pyytää muita vähentämään kun itse sotketaan vaikka viisinkertaisesti. Jos nyt ensialkuun päästään samalle tasolle ruotsalaisten kanssa ja katsotaan sitten tilannetta uudestaan.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #76

Kirjoitat ihan puuta heinää. Väitteesi eivät vastaa totuutta

Jos nyt ensinnäkin tarkastellaan, mikä on Suomen osuus globaaleista hiilipäästöistä. Se osuushan on promillen luokkaa, eli sillä ei ole mitään vaikutusta mihinkään.

Huolimatta siitä, että Suomen päästöillä ei ole vaikutusta mihinkään, Eurostatin tilastojen mukaan vuonna 2017 Suomen hiilipäästöt vähenivät 5,9 prosenttia, joka on suurin pudotus EU-­maissa. Suomi on siis yksi niistä harvoista maista, jotka ovat onnistuneet leikkaamaan päästöjään.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikke...

Suomessa on myös paljon uusiutuvia luonnonvaroja ja hiilinieluja, jotka imevät ilmasta päästöjä. Lisäksi Suomen väentiheys on verrattain pieni, joten luonnonvaroja riittää suomalaista kohti enemmän kuin tiheästi asutuissa maissa.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #77

Ei tuossa mitään virhettä ole, että lasketaan päästöjä per henkilö. Varmaan oltaisiin hyvällä tasolla jos lasketaan päästöt per neliökilometri, mutta kun se per henkilö kertoo enemmän siitä millaista elintasoa täällä ylläpidämme fossiilista hiiltä polttamalla.

Tätä voisi verrata vaikka laihduttamiseen. Jos lähtöpainosi on 180kg ja vähentää vuodessa 5%, niin on vielä aika matka kuljettavana ennen kuin pääsee 50 kg tavoitteeseen.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #79

Per capita toimii paremmin.

Neliökilometri ei ihan toimi kun se on kuitenkin tosiasia, että eri ilmastovyöhykkeillä ylläpidetään erilaista populaatiota.

Toisin sanoen, meidän valtava pinta-ala per capita kompensoi sitä tarvetta, että se per capita CO2 kertoo hyötysuhteesta ja elintasosta.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #77

"Jos nyt ensinnäkin tarkastellaan, mikä on Suomen osuus globaaleista hiilipäästöistä. Se osuushan on promillen luokkaa, eli sillä ei ole mitään vaikutusta mihinkään."

Sitä tarkastellaankin per capita.

Suomalaiset porsastelevat huomattavasti enemmän kuin ruotsalaiset ja moninkertaisesti enemmän kuin intialaiset.

Unohdat täysin sen, että Suomessa on kovin vähän ihmisiä mutta valtasti pinta-alaa mutta siitä huolimatta suomalaisten päästöt ovat hyvin korkeat.

"Lisäksi Suomen väentiheys on verrattain pieni, joten luonnonvaroja riittää suomalaista kohti enemmän kuin tiheästi asutuissa maissa."

Tämä on se ongelma kun Suomesa ei olla omavaraisia. Meillä on täällä valtavat läänit elää mutta silti muu maailma elättää meitä toimittamalla tänne energiaa, rehua ja ruokaa ympäri maailmaa. Me siis rohmutaan yli pinta-alamme verran resursseja jota haaskataan johonkin turhaan.

Eli koitetaan nyt ensialkuun päästä samalle tasolle edes ruotsalaisten kanssa.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #80

"Meillä on täällä valtavat läänit elää mutta silti muu maailma elättää meitä toimittamalla tänne energiaa, rehua ja ruokaa ympäri maailmaa. Me siis rohmutaan yli pinta-alamme verran resursseja jota haaskataan johonkin turhaan."

Höpö höpö.
Meillä on täällä huomattavan paljon lääniä elää. Ongelma on se että tuo lääni ei tuota mitään. Metrisen lumen alla ei taida kasvaa oikein muu kuin mielikuvitus.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #80

#80: ”Sitä tarkastellaankin per capita.”

-> Sinä voit tarkastella per capita. Et kuitenkaan suostu ottamaan huomioon, että nimenomaan Suomessa on paljon uusiutuvia luonnonvaroja ja hiilinieluja, jotka imevät ilmasta päästöjä. Koska näin on asianlaita, ei olekaan enää kovin järkevää tarkastella päästöjä pelkästään nuppiluvun mukaan.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #83

Mutta kun ne uusiutuvat ja hiilinielut on jo otettu per capita laskelmissa huomioon. Ihan turha selittää. Suomalaisilla on vaan hirveä hiilijalanjälki per capita. Toki meidän energiantuotannosta iso osa on hiilivapaata, mutta kun käytämme aivan poskettomasti energiaa, niin fossiilisella tuotettu määrä on silti ISO.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #88

”Mutta kun ne uusiutuvat ja hiilinielut on jo otettu per capita laskelmissa huomioon.”

-> No tuohan ei edes pidä paikkaansa, koska Suomen hiilinielut on arvioitu alakanttiin. Pitäisi huomioida myös suoalueet ja kasvavat hiilinielut. https://yle.fi/uutiset/3-10516859

”mutta kun käytämme aivan poskettomasti energiaa, niin fossiilisella tuotettu määrä on silti ISO.”

-> Jos luonnonvaroista huolehditaan ja niitä on paljon, kuten Suomessa on, niitä on myös mahdollista käyttää paljon.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #90

"Jos luonnonvaroista huolehditaan ja niitä on paljon, kuten Suomessa on, niitä on myös mahdollista käyttää paljon."

Mutta näin ei ole nyt.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #91

Nyt on näin, että nimenomaan Suomessa luonnonvarojen käyttö on kestävällä tasolla, kuten olen osoittanut. Jossain muualla tilanne saattaa olla jo huonompi.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #92

No et ole.

Edelleenkin Suomeen roudataan energiaa, ruokaa ja rehua muualta maailmasta valtavia määriä. Ei siis ole kestävällä tasolla.

Sitten kun Suomi ruokkii ja pitää lämpimänä asukkaansa pääsääntöisesti omavaraisesti, asiat on kestävällä tasolla. Nyt ollaan hyvin kaukana siitä.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #94

Tässä on se ongelma, että sinä et suostu huomioimaan niitä tosiasioita, jotka eivät tue omaa käsitystäsi asiasta. Senpä vuoksi kommenttisi ovat näin lapsellisia.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #97

Mitä tosiasioita?

Päästöt - nielut, ja Suomi koreilee tilastoissa korkealla sontimisellaan, naapurissa puolta vähemmän ja Intiassa 5x vähemmän. Ja muut elättää meitä: https://energia.fi/files/3546/textsize/Sieppaa.PNG

Suomeen myös tuodaan valtavasti enemmän ruokaa, kuin viedään pois. Ja rehun tuonti lisäksi.

Se että ollaan laskettu vähän huippulukemista ei muuta sitä että edelleen on paljon haaskausta.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #100

”Mitä tosiasioita?”

-> Näitä tosiasioita:

*Globaaleista päästöistä Suomen osuus on promillen luokkaa
*Eurostatin tilastojen mukaan vuonna 2017 Suomen hiilipäästöt vähenivät 5,9 prosenttia, joka on suurin pudotus EU-­maissa. Suomi on siis yksi niistä harvoista maista, jotka ovat onnistuneet leikkaamaan päästöjään.
*Suomessa on paljon uusiutuvia luonnonvaroja ja hiilinieluja, jotka imevät ilmasta päästöjä. Suomen väentiheys on myös verrattain pieni, joten luonnonvaroja riittää suomalaista kohti enemmän kuin tiheästi asutuissa maissa. Kestävyys perustuu myös siihen, kuinka monta ihmistä on jakamassa rajallisia luonnonvaroja, ei pelkästään siihen, kuinka paljon luonnonvaroja käytetään.
*Jos luonnonvaroista huolehditaan ja niitä on väkilukuun nähden paljon, kuten Suomessa on, niitä on myös mahdollista käyttää paljon.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #90

Katsotaan uudelleen sitten kun viimeiset laskelmat on vahvistettu. Tämä ilohan on vain väliaikaista jos ja kun metsäteollisuus saa suunnitellut investointinsa liikkeelle.

https://www.luke.fi/uutiset/selvitys-uudistuskypsi...

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #76

Otatko huomioon että:

Suomessa tarvitaan helkkaristi lämmitystä talvisin?
Että me tarvitsemme paljon vaatteita talvisin?
Että Suomessa on huomattavan pitkät välimatkat tavallisen elämän tarpeisiin verrattuna Intiaan?
Otatko huomioon että rakentaminen maksaa huomattavan paljon enemmän energiaa kuin Intiassa?
Että infran kunnossapito maksaa huomattavan paljon enemmän energiaa kuin Intiassa?
Että Suomi on käytännössä saari jonne kaikki tuotteet on tuotava kaukaa? Meillä on hyvin vähän perustarvikkeita elämiseen omasta takaa.
Että teollisuus täällä on huomattavan paljon energiaa tarvitsevaa verrattuna Intaan? (Kun arvioidaan keskimääriä)

No et tietenkään huomioinut, et muuten olisi päästellyt noin älyttömiä vertauksia.

Kun lasketaan "sallittuja", vertailukelpoisia lukuja energian kulutukseen, täytyy ensin selvittää elinolosuhteista johtuva tasoituskerroin.

Sinun väittämäsi mukaisesti elämällä me olisimme paleltuneet jo kauan sitten, ja jos emme paleltuneet niin kuolleet nälkään.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #78

On yllättävänkin helppoja tapoja vähentää päästöjä. Siirtymällä käyttämään autoissani biokaasua ja Nesteen MY dieseliä vähensin ajamisen CO2 päästöjä noin 90%. Enkä käytännössä menettänyt mitään. Asumisestani on hankalampi tinkiä. Syömisen päästöihin voin halutessani vaikuttaa.

Silti pitää muistaa, että todella vaikuttavat CO2 vähennyspäätökset tehdään teollisuudessa ja politiikassa.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #81

Autosi tuottaa suunnileen saman verran COI2:a aivan riippumatta siitä mitä kaasua tai dieseliä sunne tunget.

Millähän tavalla syöt että tulet toimeen ilman että elintarvikkeiden tuontiin ja valmistamiseen / kasvattamiseen ei tarvita energiaa?

Alat vaikkapa leipomaan leipäsi kotopna itse kasvattamastasi viljasta. No se tietenkin säästää, ainakin mielikuvituksessa enregiaa. Ei muualla.
Vihreänä pitäisi ymmärtää edes jotain kokonaisuuksia siitä mihin ja miten energiaa tarvitaan ja kulutetaan.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #84

Olennaista on se että tuleeko hiili biosfääristä vai litosfääristä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #84

Toki olisi pitänyt muistaa kirjoittaa, että vähensin ajamisessa FOSSIILISEN CO2 päästön määrää 90%. Olisi taas vähentänyt tahallisen väärinymmärtämisen mahdollisuutta 90%. Sataan kun ei persuilevien kanssa pääse koskaan.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #96

Ja mistä se ei-fossiilinen diesel tulee?
Samaa hiiltä se on joka kiertää. On itsensä pettämistä väittää että CO2-päästöt vähenisivät totaalisesti.
Mutta vihreäthän elävät jatkuvassa itsepetoksessa.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #101

"Ja mistä se ei-fossiilinen diesel tulee?"

Vaikka mäkkärin paistinrasvoista.

Jos hiilen lähde on biosfäärissä, se on hiilen lyhyessä kierrossa. Jos hiilen lähde litosfäärissä, silloin tuodaan kiertoon ylimääräistä hiiltä mikä tarvitsisi metsittämistä valtavasti.

En nyt silleen erityisesti ole vakuuttunut mistään ei-fossiilisista dieseleistä. Pidän otto- ja dieselmoottoreita surkeina autossa, samoin suuria litium akustoja.

Siinä voi sitten alkaa ratkoa tuota liikkumisongelmaa jotenkin kestävällä tavalla.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #78

"Suomessa tarvitaan helkkaristi lkämmitystä talvisin?
Että me tarvitsemme paljonb vaatteita talvisin?"

Mitä sitten? Niin tarvitsee ruotsissakin ja siellä päästöt per capita puolet vähemmän.

"Että Suomessa on huomattavan pitkät välimatkat tavallisen elä'män tarpeisiin verrattuna Intiaan?"

Intia on suuri maa, siellä on pitkät välimatkat.

"Otatko huomioon että rakkentaminen maksaa huomattavan paljon enemmän energiaa kuin Intiassa?"

Iso syy on se, että intialaiset osaavat olla energiatehokkaita ja vaikka veisikin enemmän, meillä on enemmän pinta-alaa kompensoimassa asioita. Me vaan ollaan niin paljon paskempia.

"Meillä on hyvin vähän perustarvikkeita elämiseen omasta takaa."

Se on meidän oma vika. Suomessa on lääniä viljellä mutta silti tänne roudataan jotain soijarehua mitä käytetään siihen, että haaskataan viljelysmaita vaikka lihakarjalle. Ennen vanhaan mustikit ja mansikit lypsettiin ja ne päästettiin metsään laiduntamaan, syötiin sitten kun olivat niin vanhoja.

Oon käynyt intiassa, siellä ei juurikaan syöty naudan jauhelihaa.

"Että teollisuus täällä on huomattavan paljon energiaa tarvitsevaa verrattuna Initaan? (Kun arvioidaan keskimääriä)"

Tai intialaiset vaan ovat tehokkaampia.

Meillä esimerkiksi mennään 100km autolla johonkin tehtaalle. Intiassa voi olla 6 neliön siivouskomero optimoituna siihen, että siellä nukkuu 5 ihmistä seinältä taitettavissa hetekoissa öisin ja päivisin käyttävät saman tilan pyykkäämiseen.

Näin oli hotellissa Mumbaissa, kun työntekijät asui siellä samassa rakennuksessa. Miksi meillä ei asuta samassa tilassa missä tehdään jotain tuottavaa?

Intiassa osataan optimoida hyötysuhdetta, meillä sitten on vaikka yhdellä ihmisellä joku 100 neliön öljylämmitteinen kartano ja sitten ulisee kun öljyn hinta nousee.

Oikeasti tuo ruotsi on ihan samoilla ilmastovyöhykkeillä tuossa vieressä mutta silti päästöt puolta vähemmän. Ovat siis parempia kuin me.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #85

Vertaat Ruotsiin?

Ruotsissa lähes koko kansa asuu Salpausselänb eteläpuolella ja siitä n. 500 km etelään. Lisäksi se on lännempänä
Ruotsin teollisuus ei ole yhtä energiaintensiivistä suhteutettuna asukaslukuun kuin Suomen.
Ruotsi tuotta n. 10 % enemmän energiastaan ydinvpoimalla verrattuna Suomeen. Ruotsi tuottaa vesivoimalla 47 % sähköstään kun Suomi vain 25 %.

Sitten Intia. Kyllä, Intia on suuri maa. Siellä vain ei tavallisen tallaajan tarvitse, eikä edes pysty, matkustamaan kotikyläänsä / -kaupunkiaan etäämmälle hankkiakseen kaiken tarvitsemansa.
Haluat siis, ja se olisi ihanteesi, että meilläkin työväki asuisi komeroissa työpaikoillaan? Aloita itse jos olet työelämässä mukana vielä.
Eivät Intialaiset ole tehokkaampia. Meillä vain teollisuus on enertgiaintensiivistä ts. sellu, teräs, paperi. Intiassa teollisuus käyttää sen laadusta johtuen, paljon ihmistyövoimaa. (joka siis asuu siivouskomeroissa tehtailla).
Eivät intialaiset rakenna tehokkaammin, he eivät tarvitse muuta kuin kattolevyn sadetta ja aurinkoa vastaan ja seinälevyt näkösuojaksi.

Kyllä, Suomessa on lääniä, senhän totesimme jo. mitä sitä jankuttamaan. Mutta kun täällä ei kasva. Täällä on kylmä.

Tässä aluksi.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #99

"Ruotsi tuotta n. 10 % enemmän energiastaan ydinvpoimalla verrattuna Suomeen. Ruotsi tuottaa vesivoimalla 47 % sähköstään kun Suomi vain 25 %."

Eli meiltä puuttuu ydinvoimala.

"Haluat siis, ja se olisi ihanteesi, että meilläkin työväki asuisi komeroissa työpaikoillaan?"

Ei välttämättä tarvitse asua komerossa mutta onhan tuo työmatkoihin menevä energianhaaskaus ilmeistä. Etätöitä, taloudellisen toiminan tekemistä kotona, asuintilojen siirtämistä samaan kiinteistöön firman tiloihin voi hyvin tehdä, että ihmiset pomppaisi suoraan sängystä jääkaapin kautta töihin, kulkematta autolla välissä.

"Mutta kun täällä ei kasva. Täällä on kylmä."

Kasvaa täälläkin mutta suomalaiset ovat alkaneet suosia tuontirehulla syötettävää ravintoa tai muuta vastaavaa, ja tiloja on suljettu.

Suurin asioita kehitystä vääristävä asia on nähdäkseni liian halpa öljyn hinta että täällä on porukka alkanut kuvitella, että halvan liikkumisen varassa eläminen olisi jotenkin hyvä juttu. Öljyriippuvuuden hoitaminen korjaa noita pahimpia päästökupruja että vähemmän roudataan ja haaskataan. Se nyt on muutenkin välttämätöntä öljyhuipun lähestyessä.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Suomi joutui vuosia ennen muita rikkidirektiivissä maksumieheksi ja Suomen kilpailukykyä rapautettiin.
Pitää ymmärtää, ettei Suomi voi aina olla mallioppilas ja tehdä kaiken ensin ja vuosia myöhemmin muut seuraa perässä. Ei ihme että KIKY rapautettu, kun Suomi ensimmäisenä tekemässä.

Yhteisvastuuta ei ole se että Suomi tekee muut ei. Suomi ei yksin voi tehdä kaikkea.
Yhteisvastuu tarkoittaa että yhdessä ei niin että Suomi ensin vähentää ja muut vuosia myöhemmin.

IMO:ssa oli EU maat päättämässä ja ajoivat tätä rikkipäätöstä, mutta EU:n direktiivit sitten päättää EU eikä kukaan muu.
Tässä on rikkidirektiivin häpeällinen tausta
https://www.talouselama.fi/uutiset/tassa-on-rikkid...

Suomen KIKYä on nakertanut rikkidirektiivi, nyt tulee muuallakin mutta lepsumpana.

Suomen kontolle ei kaikkia maailman ongelmia voi kasata. Suomi ei yksin palloa pelasta.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Taisit linkata teollisuuden propagandatekstin seitsemän vuoden takaa.

Kolmen vuoden takainen artikkeli kertoo, ettei käynyt kuinkaan.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/pel%C3%A...

Rikkidirektiivin ansiosta meillä on kasvava rikkipesuribisnes ja vahva LNG-osaaminen laivateollisuudessa.

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/pieni-suoma...

https://www.gasum.com/ajassa/puhdas-liikenne/2018/...

Kannattaisi joskus päivittää tietonsa, eikä hokea vanhaa persupropagandaa totuutena. Oma maineesi vain menee väärän tiedon levittäjänä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Tuossa hyvää jatko-opiskelumateriaalia rikkidirektiivin vaikutuksista.
https://ec.europa.eu/transparency/regdoc/rep/1/201...

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Kovasti moititaan itsekyytä, se kuuluu ihmisten perusluonteeseen, minä itse, minun perhe, minun kortteli, minun kunta, maakunta, valtio, maanosa ja maapallo.

Siinä järjestyksessä.

Enemmistö keskittyy ainoastaan itseen ja perheeseen, kaikella muilla ei ole paskaankaan väliä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Juuri siksi persujen kannatus nousee. Ovat löytäneet sanoman, joka kelpaa hyvin "ei paskankaan väliä" porukalle.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Vihreät aiheutti ongelmia rikkidirektiivillä. Suomen vienti tietenkin kärsi, kun tuli ylimääräisiä kustannuksia, joko ostettava puhtaampaa dieseliä tai rikkipesureita.

Ihan maalaisjärjellä kustannuksia tuli vuosia ennen kuin muilla merillä tuli käyttöön lempsummat rajoitukset!

Vihreät pyöritteli pillejä, kun ongelma ei ole pilleissä.

Euroopan maat rahtasi muovijätteet Kiinaan ja muualle minne sai ja sitten näiden maiden toimitsijat kippasivat ne jokiin.

Jos yhtään ympäristöstä välittää, niin Suomen kannattaisi pitää muovijätteet itse ja kierrättää mikä voidaan ja loput polttaa.

Laitetaan asia mittasuhteisiin.
Merten muoviroskista 95 prosenttia tulee 10 joesta
https://www.is.fi/tiede/art-2000005668608.html?ref...

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #60

Haluatko nyt kertoa, minkä verran Vihreät oikeasti vaikuttivat rikkidirektiivin syntyyn. Hassi oli toki esittelijänä EU:ssa, mutta IMO:n sopimuksen ratifioinnissa oli varsin vähän liikkumavaraa. Ketkä olivatkaan hallitusvastuussa kun Suomi liittyi IMO:n sopimukseen. Ota asioista selvää ja lopeta valehtelu. Minun blogissani siitä jäät aina kiinni.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

On epäselvää, tarvitaanko vihreitä enää mihinkään. Tässä viime vuosina, vihreiden ollessa hallituksen ulkopuolella Suomi on leikannut erittäin paljon hiilipäästöjä. Vuonna 2017 Suomen päästöt vähenivät 5,9 prosenttia, eli eniten EU-alueella. Ehkä olisi parempi, jos vihreitä ei enää päästetä sotkemaan asioita, niin samalla ilmasto pysyy puhtaana.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #64

Eipä tuo CO2 ongelma ole lainkaan se ainoa ympäristöongelma johon Vihreitä edelleen tarvitaan. Blogi tosin käsittelee persujen uutta viestiä. Se taas kuuluu, ettei Suomen kannata enää tehdä mitään vaan mennään muiden siivellä.

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen Vastaus kommenttiin #66

Vihreitä ei tarvita muuhun kuin huolehtimaan siitä että erilaiset "luontojärjestöt" saavat myöntää erilaisia "sertifikaatteja" eli luplappuja kaikenlaiseen toimintaan maataloudessa, metsätaloudessa, energiantuotannossa ym.
Ja jokainen lupalappu on lisäkustannus teollisuudelle ja maataloudelle?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #64

Miksi ruotsalaiset ovat sitten niin paljon parempia? Tai intialaiset?

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

Yli 30% ei äänestä, joten ei paskankaan väliä on suurin ryhmä.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Valtiot ovat viis veisanneet tieteellisistä varoituksista, ja se, mitä kerran pidettiin katastrofaalisena lämpenemisenä, näyttäytyy nyt parhaana mahdollisena lopputulemana.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006153819.html?...

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Kiitän osallistumisesta. Blogi ajautui alkuperäisestä teemastaan miksi persujen kannatus on noussut perinteiseen ilmasmuutosjargoniin. Tuo "keskustelu" on käyty niin moneen kertaan, että tuskin tulee mitään uutta esille. Ei ainakaan toistaiseksi ole tullut. En jouda jatkamaan moderointia, joten laitetaan keskustelu kiinni.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset