buimonen Turhan kitinän kuunteleminen turmelee aivosi

Verkkokielto Saimaan norppa-alueille

Verkkokalastusta on Saimaalla rajoitettu norppien suojelemiseksi kieltämällä muiden kuin muikkuverkkojen käyttö kesäkuun loppuun saakka. Heinäkuun alku on ollut keväällä syntyneille kuuteille karua aikaa. Viisi varmaa verkkokuolemaa on kirjattu ensimmäisten luvallisten päivien aikana. Kun norppia syntyi tänä keväänä alle 70, niin melkoista prosentuaalista tuhoa verkkokalastajat Saimaalla tekevät tälle uhanalaiselle nisäkkäälle.

https://yle.fi/uutiset/3-10860292

Toki Saimaalta löytyy vielä norppaa uhanalaisemmat järvilohi ja Saimaan nieriäkin, joille verkot ovat samanlainen uhka kuin norpallekin.

Olen aikaisemminkin kirjoitellut blogeja aiheesta, mutta viimeisen hallituksen aikana oli erittäin epätodennäköistä saada aikaan asetusmuutosta, joilla verkkokalastusta Saimaalla olisi saatu paremmin kuriin. Todellisuudessa asetusta väljennettiin sallimalla muikkuverkkojen pitäminen. On vaikea päätellä oliko väljennys oikean suuntainen. Norppia menehtyy harvoin muikkuverkkoihin. Normaali harvempi kalaverkko sen sijaan on varsinkin nuorelle  norpalle surmanloukku, vaikka menehtyy sinne selvästi aikuisiakin norppia. Noistakaan ei olisi varaa menettää ainuttakaan synnytysikäistä naarasta.

Nyt meillä on kuitenkin ympäristöystävällisin hallitus koskaan, vaikka Keskusta onkin edelleen MMM:n salkun kantaja. Nyt olisi aika säätää riittäviä kiristyksiä asetukseen. Minimi olisi heinäkuun rauhoittaminen. Kaksi lisäkuukautta auttaisi jonkin verran, mutta ainoa oikea ratkaisu olisi ympärivuotinen verkkokalastuskielto kaikilla Saimaan alueilla, joilla esiintyy saimaannorppaa sekä luonnonkutuista järvilohta ja Saimaan nieriää.

Nyt katseet kannattaa suunnata ympäristöministeriöön. MMM ei tee vapaaehtoisesti mitään luonnonsuojelun hyväksi niin kauan kuin Keskusta siellä valtaa pitää. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Asia on maa- ja metsätalousministerin päätösvallassa -valitettavasti, sehän nähtiin jo nykyisiä suojelupäätöksiä tehdessä. Sirkka-Liisa Anttila kunnostautui kyseenalaisella tavalla viivyttämällä, vähättelemällä ja vesittämällä (sic) norppien suojelua. Hänen ja hänen esikuntansa takia verkkokalastuskielto on lii an lyhyt, alue on liian pieni ja siellä on myös käsittämättömiä aukkoja, ns. Anttilan aukkoja. Eli keskellä norppien esiintymisalueen ydintä on vesialueita, joilla verkkokalastus ei olekaan kiellettyä. Absurdia? Ei, vaan kepulaisuuden mustinta ydintä. Arvannette, että nuo aukot ovat paikallisten keskustavaikuttajien vesialueilla...

Tämä räikeä epäkohta pitää nyt korjata, eikä piitata yhtään keskustalaisesta uhriutuvasta marinasta, jota varmasti seuraa. Norppa on valtavan paljon tärkeämpi kuin muutamien huvikalastus. Ihmiset voivat vaihtaa verkot norppaturvallisiin katiskoihin.

Suosittu kansalaisaloite kerää vauhdilla kannatusilmoituksia: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4804

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Anttilan jälkeen on ollut vihreitä hallitusvastuussa, mutta miksi ei mitään silloin tapahtunut?
No onneksi syy tässäkin tapauksessa löytyy ns. oman valtakautta ennen olleesta ministeristä.
Olen aina ollut sitä mieltä, että muiden rahoilla ja omaisuudella on kiva tehdä vaikka mitä.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Miten niin muiden rahoilla? Saimaannorpan suojelu on suomalaisten yhteinen velvollisuus. Eikä siinä millään tavalla kenenkään omaisuuteen kajota, jos joidenkin turakaisten hupiverkotusta rajoitetaan. Vai oletko niin törkeä idiootti, että luulet vesialueiden omistajien oikeuksien olevan tärkeämpiä kuin saimaannorppa?

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala Vastaus kommenttiin #4

Noin periaatteessa onko yhteiskunta valmis rajoitustensa vaikutukset siitä kärsiville korvaamaan?

Pitäähään eläimiä suojella, mutta järjellisissä rajoissa. Se näissä kritiikeissä ärsyttää, oli sitten kysymys norpista,liito-oravista, viitasammakoista, turkistarhauksesta tai muista vastaavista, että innokkaimmat kritisoijat ovat niitä, joiden omaan talouteen rajoituksilla ei ole vaikutusta.

Todellisina aatteellisina pidän sellaisia, jotka ovat valmiit myöskin omasta pussistaan uhraamaan asiansa puolesta. Heitä vain on kovin vähän.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Vuodesta 2002 lähtien maa-ja metsätalousministeri on ollut joko keskustalainen tai kokoomuslainen. Asiasta vastuussa oleva ministeriö eli MMM ensisijaisesti valmistelee asiat ja ko tahojen kädenjälki onkin näkynyt.

Käyttäjän esalehtinen kuva
Esa Lehtinen

Tässä norppaturvallisen katiskan teko-ohje:

https://www.sll.fi/mita-me-teemme/saimaannorppa/ka...

En tiedä kuinka paljon verkot maksavat, mutta satkulla ja pienellä omalla harrastamisella saa viisi katiskaa, kahdella sadalla kymmenen katiskaa jne.

Tässä Luonnonsuojeluliitto on erinomaisen oikealla asialla!

Käyttäjän artoollikainen kuva
Arto Ollikainen

Ettei olisi nyt vaan huonoa tuuria..?
Nykyrajoitukset ovat harkittuja ja jo aika tiukkoja norpan suojelemiseksi.
Olen luontoihminen, mutta myös kaupallinen kalastaja merialueella. Siellä ovat harmaahylkeet ja merimetsot monen ammatikseen kalastavan suurena, jopa elinkeinoa uhkaavana haittana.
Mielestäni näissä suojeluasioissa pitäisi kuitenkin olla suhteellisuudentajua ja kokonaisuuden ymmärrystä, jotta edut ja haitat olisivat parhaalla tolalla.
Monia kalalajeja ei saa pyydystettyä katiskalla, vaan verkot ja rysät ovat oikeampia pyydyksiä.
Kunnioittaisin myös vesialueiden omistajien ja haltijoiden sekä ammatikseen kalastavien oikeutta harjoittaa kalastusta ja elinkeinoaan.
Ei liene myöskään järkevää kieltää kalastusta puolelta Saimaata - se olisi ekologisesti, taloudellisesti ja kansanterveydellisestikin epäviisasta.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Ekologisesti olisi viisasta huolehtia siitä, että uhanalaiset Saimaan eläinlajit saadaan säilymään. Kaikille niille nylonverkko on uhka, jonka historia Suomessa on 60 vuoden mittainen. Verkkokalastus ei ole mikään ihmisoikeus, vaan tuossa vesistössä erityisen haitallinen pyyntimuoto.

Minäkin voin kunnioittaa vesialueiden omistajien oikeuksia, mutta haitallisten ja kohtuuttomien konstien rajoittaminen on ihan normaalia toimintaa. Nytkään ei voi käyttää räjähteitä, myrkkyä tai sähköä kalastuksessa.

Taloudellista vaikutusta verkkokalastuskiellolla on vain muutamalle kaupalliselle kalastajalle. Tuon kompensointi on halpaa, koska kaupallista kalastusta tuetaan joka tapauksessa. Kalastipa tai ei.

Kansanterveyteen vetoaminen on jo falskia. Kalastaminen Saimaalla ei verkkokiellosta huolimatta olisi estettyä. Itsekin Puumalan mökkiläisenä saan kaloja vaikken halua pitää siellä järvessä edes muikkuverkkoja.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Börje Uimonen

Verkkolupa on kymmenen euron tietämillä. Pistetään 500 €/ verkko harrastelijakalastajille niin alkaa verkot vähetä. Laittoman verkon pitämisestä 1 000 € sakko. Rekisteröitynyt ammattikalastaja saa verkkoluvan palautuksena verotuksessa.

Minun mielestäni verkkojen käyttö ei ole edes kalastamista. Uistelu, onkiminen, tuulastus ovat ja jos jotain haluaa veteen laskea yöksi, pitkäsiima on verkkokalastukseen verrattavaa lutraamista.

Sitten ajan myötä, kun norppien kanta nousee pariin tuhanteen, ollaan taas uuden ongelman edessä ! Merimetsokaan ei ole enää uhanalainen ! Sitä saa jo ampua Ruotsin sisävesillä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #10

Vaikka Saimaalle saataisiin tuo 2000 norpan kanta, niin meille jää edelleen ne pari äärimmäisen uhanalaista kalalajia. Järvilohen osalta kutupaikkakunnostukset voivat parantaa oleellisesti tilannetta, mutta Saimaan nieriän osalta kantaa joudutaan todella pitkään suojelemaan tiukoilla kalastusrajoituksilla. Tosin kuteva kanta ja kutualueet ovat selvästi pienemmät kuin norpan esiintymisalue.

Totta puhuen kannattaisi miettiä voisiko verkot jättää koko maassa vain ammattilaisten pyyntivälineeksi. Villin kalan pyynti on tulevaisudessa joka tapauksessa taantuva elinkeino, jota harrastetaan lähinnä troolaamalla silakkaa merellä ja muikkua sisävesillä. Muu kalankasvatus siirtyy suljettuihin järjestelmiin.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #11

Verkkokalastuksen kategorinen kieltäminen kotitarvekalastajilta kaikkialla on aivan älytön ajatus ja tuollainen on omiaan vain kääntämään ihmisiä vastaan järkeviäkin rajoituksia. Kannatan ajatusta verkkokalastuksen kieltämisestä mm. Saimaan norppa-alueille mutta sen laajentamisessa kaikkialle ei ole mitään järkeä.

Noin yleisemmin kotimaisen villikalan pyyntiin pitäisi kannustaa, ei hankaloittaa.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #15

Verkkokalastajia alkaa yleisesti onneksi olemaan sen verran vähän, että negatiiviset vaikutukset vesistöihin ovat pienenemään päin. Reilumpaa tuhoa saavat aikaan lähinnä kilometrien liian pienisilmäisiä verkkojatoja käyttävät ammattilaiset, kuten Saaristomeren kuhan kanssa on käynyt.

Käyttäjän artoollikainen kuva
Arto Ollikainen Vastaus kommenttiin #20

Tilanne muuttuu Saaristomerellä, silmäkokoa nostetaan. Oli pakko tehdä siirtymäaika, koska muuten olisi mennyt leipä monelta kalastajalta.

Mikä ymmärrys minulla on, niin kyllä verkkokalastusta harjoitetaan kotitarvepohjaisesti järvillä ja merellä. Eli kovin epäloogista tuo esitttämäsi, että verkkokalastajat vähenevät ja sitten kuitenkin pitää kiristää verkkokalastuskieltoja.?!

Älkää te hyvät vihreät suojelko meiltä omaa leipäämme ja ympäristöämme.
Vaikka tiedän kyllä, että se kauhistelu ja söpöstely on osaltaan vain politiikkaa ja anteeksi, mielestäni myös hölmöyttä.

Käyttäjän kuolimonpaimensaaresta kuva
Arto Bäcklund

Nylon-verkoilla norppatuhon lisäksi voi suhteellisen helposti vääristää järven kalakantojen suhteet. Petokalat pois ja suomukalan määrä lisääntyy. Sitten ihmetellään ja "hoitokalastetaan" ym.
Yhdysvalloissa ja Kanadassa, reservaatteja lukuunottamatta, verkkokalastus on kielletty.

Kiitos, että huomioit äärimmäisen uhanalaisen ( norppaakin uhanalaisemman ) saimaannieriän. Terveiset täältä Kuolimon rannalta ( saimaannieriän viimeinen, heikko lisääntymisvesi )! Meillä muuten troolataan kaupallisesti isolta osin nieriäsuojellulla järvellä. Ja Ely tykkää siitä. Järjetöntä!

Käyttäjän artoollikainen kuva
Arto Ollikainen

Hieman selvennän kirjoitustani.
Monet harjoittavat kotitarvekalastusta, jolla voi olla vaikutusta myös kodin talouteen. Lisäksi tuo terveellinen ruoka tulee kodin tai mökin vierestä eikä se pyydetty ravinto ole tuottanut päästöjä! Monilta osin viisaampaa kuin ostaa marketista Norjan lohta.
Lisäksi kalastus lienee monelle erittäin tärkeä harrastus, joten sitäkään puolta ei kannattaisi unohtaa.
Luonnonvesissämme on paljon potentiaalia, mutta (ammatti)kalastusta vaikeuttavat nyt jo puhumani hylje- ja merimetso-ongelmat merialueilla sekä hyvin tiukat EU-säännökset kylmäketjusta ymv:sta. Näistä syistä ja Norjan lohen "polkumyynnistä" johtuen ammattikalastus on vaikeuksissa.
Jos vain lisätään kohtuuttomia rajoituksia, niin se on sitten siinä. Mielestäni kotimaisen kalastuksen rajoittaminen ei ole järkevää ekologisesti (läheltä, ilman ruuan "tuotannon" päästöjä), lähiluonnonkalan terveysvaikutusten ja ihan kansantaloudenkin kannalta ajateltuna.
Norpan suojeluun olettaisin riittävän sopivan kokoiseksi valitun reservaatin ja kalastusaikarajoituksen. Järvilohen ja nieriän hyväksi voidaan tehdä kutuaikaan (pyyntikielto) ja pyyntivälineisiin liittyviä rajoituksia (silmäkoko, verkon korkeus, pinta-pohjaverkko jne.)
Ei nyt mentäisi samaan halpaan kuin Itämeren harmaahylkeen, valkoposkihanhien ja merimetsojen suojelun kanssa...

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Harrastajien verkkokalastuksen kieltämisellä ei tietenkään olisi mitään kielteisiä ekologisia vaikutuksia. Mitä ne muka voisivat olla?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Käykäähän tekin kannattamassa kansalaisaloitetta verkkokalastuksen kieltämisestä norppa-aluilla.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4804

Parissa päivässä liki 40.000 kannattajaa. Minä olin numero 39835. Vaikea varmaan eduskunnassa ohittaa, vaikka itse teksti ei ihan sellaisenaan laiksi tai asetukseksi kelpaakaan.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Uskomaton vauhti allekirjoituksissa meneillään juuri nyt. Vauhti on parhaillaan 3000 allekirjoitusta tunnissa.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Valmista tuli. Saas nähdä paljonko noita allekirjoituksia lopulta kertyy.

Jone Virtanen

Saimaan verkkokalastuksen rajoittaminen on ihan perusteltua muistakin syistä kuin ainoastaan norpan suljelemiseksi. Järvilohen tilanne ei ole kaksinen (toivotaan, että ne kutupaikkakunnostukset auttavat) ja Saimaan nieriän tilanne on pahemmpi kuin moni uskoo, kuten Börje asian oivallisesti kertoi.

Sen sijaan sitä tulisi lisätä monissa vesistöissä ihan roskakalan siivoamiseksi (joka taas vaikuttaa vesitön kuntoon todella paljon), mutta verkkokalatajien määrä on vuosien saatossa vähentynyt merkittävästi. Tämä koskee ainakin niitä vesistöjä joissa kalastan.

Iso särki ei muuten ole ihan mahdoton kala syötäväksi vaikka monet niin väittävät. Thairesepteillä vain liikkeelle :)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Särki on koosta riippumatta herkullinen ruokakala.
Rehevöityneessä matalassa kotijärvessäni olen poistanut verkoilla lähinnä suutaria ja ruutanaa, ensimmäinen hyvä ja jälkimmäinen jää kaikista yrityksistä huolimatta syömättä.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Kalastus ei ole Suomessa ainoa elinkeino. Muutakin saa kokeilla. Voi jopa tienata enemmän.

Käyttäjän velipekkamoisalo kuva
Veli-Pekka Moisalo

Mökkiläisten viihdekalastus verkoilla ei voi olla tärkeämpää kuin norppakannan säilyminen. Kyse on arvostuksesta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset