buimonen Turhan kitinän kuunteleminen turmelee aivosi

Kaikki blogit puheenaiheesta Syntyvyys

Suomi lapsipulassa

Suomalaisten alhaista syntyvyyttä on pähkäilty viime viikkoina kiivaasti. Siinä missä vuonna 2010 Suomessa syntyi 60 980 vauvaa, viime vuonna luku oli vain 50 139. Pudotus on dramaattinen ja vaikuttaa koko suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kyse ei ole vain huoltosuhteesta ja eläkejärjestelmän remontista, kuten monet aiheesta kirjoitetut artikkelit antavat ymmärtää. Esimerkiksi suomalainen koulutusjärjestelmä menee uusiksi. Yhä useampi päiväkoti, peruskoulu, ammattioppilaitos ja lukio joudutaan lähivuosina sulkemaan oppilaspulan vuoksi.

Keskittämisestä hajautukseen

Suomessa maakunnissa on huutava työvoimapula. Tämä on viime vuosikymmenten aikana harjoitetun politiikan seurausta.

Vielä istuva hallituskin on omilla toimillaan kiihdyttämässä maakunnista muuttoa pääkaupunkiseudulle. Päättihän hallitus vuonna 2016 yhdessä pääkaupunkiseudun kanssa tehdä maankäyttöä ja asumista ohjaavalla sopimuksella peräti 60 000 uutta asuntoa pääkaupunkiseudulle vuosina 2016- 2019.

Riittäisikö 1500 euroa kuussa alle kaksivuotiaasta lapsesta?

Suomen väestöennuste näyttää synkeältä: Nuorten määrä uhkaa vähentyä huomattavasti syntyvyyden laskusta johtuen (stat.fi, 16.11.2018) , ja Väestöliitto julkaisi juuri mediatiedotteen Perhebarometri 2018: Perhepolitiikkaa 2020-luvulla (vaestoliitto.fi, 26.11.2018).

Kööpenhaminassa syntyy lapsia

Suomi on pohjoismainen peränpitäjä syntyvyydessä. Suomessa (5,6 milj) syntyi vuonna 2017 vain 50 321 lasta, hedelmällisyysluku painui historian alhaisimmalle tasolle 1,49 lapseen. Ministeri Terhon mukaan kehityskulku on yleinen länsimaissa ja palautuu siihen että perhearvot ovat rapautuneet.

Onko viisasta panna vastakkain vauvoja ja vaareja

Jostain kumman syystä kappalejako ei toimi//// Taisi olla joskus 70-luvulla, kun Suomessa syntyvyys notkahti. Silloin Helsingin kaupungin bussien kyljissä oli Väestöliiton mainoksia, joissa houkuteltiin lapsien tekoon. Itsellänikin oli tuolloin haaveissa pieni ihmisalku. Kello tikitti ja viestiä tuli tähtien takaa. Olin silloin jo varsin tietoinen maailman lasten tilanteesta eli siitä, että kaikki eivät synny kultalusikka suussa. Kun siskoni oli töissä lastenkodissa, istuin tovin pienen pojan kanssa talon rappusilla juttelemassa.

Lapsen oikeudet, perhearvot ja syntyvyys

Kuluva viikko on lapsen oikeuksien viikko ja tänään 20.11. vietetään myös kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Olen huolissani suomalaisten lasten oikeudesta ehjään perheeseen ja kotiin. Pienten lasten vanhempien erot ovat tänä päivänä valitettavan yleisiä. Arviolta puolet avioliitoista päättyy eroon ja eroista kärsii vuosittain noin 30 000 lasta. Liian monet lapset elävät nykyisin kahden kodin elämää.

Ei syyllistetä synnyttämään

Syntyvyyden laskuun ja heikkenevään huoltosuhteeseen ei auta pakkokeinot, ei nuorten syyllistäminen eikä synkät tulevaisuuskuvat.

Syntyvyyden alhaisuus aiheuttaa synkkiä pilviä tulevaisuuteen, myönnettäköön, mutta ei vaivuta epätoivoon. Uskon, että määrätietoisilla toimilla tulevina vuosina voidaan asialle tehdä vielä paljon.

Ensimmäisenä tarvitaan viimein perhevapaauudistus, jonka avulla molemmat vanhemmat voivat olla tasa-arvoisia.

Tällä tasa-arvon edistämisen lisäksi vähennetään kynnystä perustaa perhe. Kenenkään ei pitäisi joutua valitsemaan lapsen ja uran väliltä.

Eläkkeet, syntyvyys ja maahanmuutto

Eläkkeet, syntyvyys ja maahanmuutto on saatu jännästi nivoutettua toisiinsa, tai sellainen käsitys ainakin tulee uutisointeja lukiessa. Netissä Kauppalehden pääkirjoituksessakin ollaan jännän äärellä:  ” Yllättävän nopea syntyvyyden lasku on herättänyt keskustelun, miten käy Suomen eläkejärjestelmälle. Meneekö maailman parhaaksi mainostettu eläkejärjestelmä remonttiin?

Synnytystalkoot

Viime aikoina keskustelu syntyvyyden vähenemisestä ja väestörakenteestamme on kiihtynyt ilahduttavalla tavalla. Kyseessä on kuitenkin Suomen tulevaisuuden kannalta varsin ratkaiseva seikka. Ratkaisuja haetaan niin lainsäädännöstä kuin työpaikoiltakin.

Kysymys Sinulle. Hankkisitko lapsia jos olisit?

1) Pätkätyöläinen 

2) Ylivelkainen 

3) Ulosotossa 

4) Luottotiedoton 

5) Tulosi alle 1.500€/kk 

6) Työtön 

7) Omaishoitaja 

8) Asunnoton

9) Kaikki mikä tulee, niin menee jo

 

Kysymys tilastotieteilijälle, että montako prosenttia 18-45 vuotiaista kuuluu edellä mainittuihin ryhmiin? 

Oma arvioni on, että Suomessa on todellisuudessa aika pieni määrä 18-45 vuotiaita, joilla on talous ja elämä kunnossa, että vauvan uskaltaa hankkia. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä